Tässä ote erään vanhainkodin työntekijän eläkkeelle siirtymisen kronikasta kielteisessä muodossa.

(Nimet kuitenkin vaihdettu)

On Leena eläkettä oottanut jo monta vuotta, mutta turhaan, turhaan ja aivan suotta.

Ei eläke silti sen nopeammin tullut, vaikka raadoitkin kuin puolihullut.

Koskaan et voinut toisille arvoa antaa, halusit vain itse kaiken kunnian kantaa.

Työstään kiitosta ei hän silti saanutkaan, no, eipähän olisi sitä kyllä ansainnutkaan.

Kutsumustyötähän ompi tää, vaikka moni ei sitä heti päältä nää.

Potilashuoneessa kun kello kilahtaa, niin Leena oitis piiloon vilahtaa.

On eläkkeelle jäämässä työtoverimme Leena, raihnaisena,sairaana, ei täysin palvelleena.Hermotkin hänellä jo riekaleina.

Kotona jos pyytää miestään hartioita hieroon, mies suuttuu heti ja katsoo kieroon.

Aika tää kiireinen sulta kohta jo taakse jää, ja meille parempi aika koittaa tää.

Vihdoin on tullut aika sinua yhteistyöstä kiittää, voi  riemun aikaa meille, ja sitä varmasti riittää.

Kohta meille uusi parempi aika koittaa, uskoa saat, että elämä vielä täälläkin voittaa.

Yksin olemme saaneet kantaa työssä ilot ja surut, nyt kun jäät eläkkeelle, niin vaihda ainakin päähäsi purut.

Mökille pääsyä vielä pitkään saat vartoo, siellä riittää lunta missä tarpoo.

Yhden toivomuksen vielä sulle tahdomme heittää, älä pistä nokkaasi tänne, tai meillä alkaa keittää.

        Että semmosta....