Oulussa Kuivasjärvi on ollut vuosia vesilintujen paratiisi. Linnut tulevat keväällä ja pesivät järvellä. Niitä on kiva seurata pitkin kesää ja etenkin untuvapalleroiden  kasvua. Rantamalle on tehty polku jota myöten voi kävellä ja ihastella sorsapoikueita. Lisäksi polun varrella on levähdyspenkkejä joihin voi istahtaa seuraamaan  sorsien elämää.  Paikka on kaupungissa, joten sinne ei sorsastajilla ole asiaa. Niin kauan kuin ne pysyvät alueella niin ovat turvassa.  Kävin muutama päivä sitten niitä ruokkimassa ja kun istahdin penkille alkoivat heti järveltä sorsat lähestyä minua ja kapusivat maalle odottamaan syötävää.  Syötin niille riisimuroja ja se tuntuu olevan niille herkkua. Laskin parhaillaan 42 lintua ympärilläni. Osa oli rohkeampia ja ottivat kädestä ja osa arkaili, myös eräänlainen nokkimisjärjestyskin niillä tuntui olevan. Välillä näykkivät toisiaan ja yrittivät ajaa arempia pois. Heittelin muroja kuitenkin niin että jokainen sai osansa. Yksi sorsa nousi myös penkille viereeni nokkimaan siihen pudonneita muroja.  Ihana tuokio !!!!